LAPSET LIIKUNTAKESKUKSESSA

VAUVAT:
Pienten vauvojen vanhemmilla on mahdollisuus tulla treenaamaan koppavuoroilla ma-pe klo 12-15 niin, että vauva on mukana kopassa.

LAPSET:
Järjestämme Kellon Corella omia liikuntatunteja lapsille. Kellossa sijaitsee Junnu- ja SkabaCORnER, joka on jäsenten ja heidän lapsien käytössä. Muutoin lapsia ei valitettavasti voi tuoda liikuntakeskukseen.

♦ Lasten liikuntaryhmät:
Huomioitavaa on, että lapset ovat liikuntakeskuksessa aina vanhempien vastuulla, heitä ei saa jättää yksin. Pukuhuoneeseen mennään yhdessä ja lapsen kanssa odotetaan aulassa ryhmän alkamista. Vanhempien tulee huolehtia lapsista siihen saakka, kunnes valmentaja aloittaa ryhmän ohjaamisen. Vanhemman tulee olla hakemassa lasta hyvissäajoin, ollen paikalla ennen ryhmän päättymistä. Mikäli vanhempi poistuu liikuntatunnin ajaksi, tulee huolehtia siitä että saamme tarvittaessa välittömästi yhteyden vanhempaan. Lapsia ei saa päästää kuntosalille, jossa harjoittelun ikäraja on 13-vuotta.
Hinta: Kertamaksu (12€), 5x kortti (39,50€) tai jäsenkortti (39,90€/kk)

♦ Lasten JunnuCORnEr: jäsenasiakkaiden lapsille!
Kellon Corella on jäsenten lapsille ja nuorille leikki- ja pelihuone, JunnuCORnEr, jossa itsenäisesti pärjäävät lapset voivat viettää aikaa vanhemman treenin ajan. Järjestämme lastenhoitoa jäsenten 2-6 vuotiaille lapsille ilmoitettuina aikoina. Marras-joulukuussa lastenhoito on maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 16.30- 19.30 välisenä aikana.  Vanhemmat voivat viedä lapsen hoitoon 1h ajaksi. Paikka varataan ajanvarausjärjestelmästä. Lastenhoidossa lasten kanssa aikaa viettää varhaiskasvatuksen opettaja Jenna Korte. Jenna opiskelee tällä hetkellä maisteriksi ja työskentelee Coressa opintojen ohessa. Lapsen jäädessä hoitoon, tulee huolehtia siitä että saamme tarvittaessa välittömästi yhteyden vanhempaan.
Hinta: Kertamaksu (5€), jäsenkortti (39,90€/kk) tai jäsenen lapselle / nuorelle Corner-kortti (10€/kk). Hinta sisältää myös SkabaCornerin käytön

♦ SkabaCORnEr jäsenille: jäsenasiakkaiden lapsille ja nuorille!
JunnuCORnErin yhteydessä sijaitsee jäsenille sekä heidän lasten ja nuorien käytössä oleva liikuntapelihuone, SkabaCORnEr. Huikeita liikuntapelejä pääsevät pelaamaan myös aikuiset, kannattaa käydä kokeilemassa vaikka yhdessä oman lapsen kanssa!
Hinta: Kertamaksu (5€), jäsenkortti (39,90€/kk) tai jäsenen lapselle / nuorelle Corner-kortti (10€/kk)

NUORET:
Kuntosalilla harjoittelun voi aloittaa 14-vuotiaana, tai vaihtoehtoisesti jo 13-vuotiaana vanhempien suostumuksella ja vastuulla. Nuoret voivat osallistua myös ryhmäliikuntatunneille. Tunnin soveltuvuudesta nuorelle kannattaa keskustella huoltajan / ohjaajan kanssa. Järjestämme Kellon Corella omia liikuntatunteja nuorille.
Hinta: Kertamaksu (12€), 5x kortti (39,50€), jäsenkortti (Tutustumsjäsenyys 14,95€/19,95€/kk, Jäsenyys 29,90€/39,90€/kk- liittymismaksu 19,90€, kulkukortti 5€)